perjantai 7. helmikuuta 2014

Kirpparikierros

Kävin taas kirpparikierroksella tai oikeastaan pitkästä aikaa.  Kaverilla kirppailin myös, joten siksi ehkä siksi teistä tuntuu, että vasta äsken shoppailin ;) Livekirppiksellä olen viimeksi käynyt.. Hmm. Kuukausi, pari sitten? Oli mukava kyllä käydä pitkästä aikaa ja samalla varattiin kaverin kanssa pöytä puokkiin, pitäisi aloittaa siis hillitön vauvanvaatteiden hinnoittelurumba. Kuinka te kiinnitätte hintalaput kirppisvaatteisiin kiinni? Meillä kirppiksellä on pahviset laput, jotka pitäisi kiinnittää. Aiemmin olen laittanut rihmalla kiinni niskalappuun, mutta julmetunmoinen työ! Mietin, että kestäisikö paksulla teipillä vahinkoa aiheuttamatta..

Myyn vaatekaappi koki muutoksen ja nyt on 80 cm bodyt aseteltu sinne reilujen 74 cm rinnalle, rupean niitä poistamaan sitä mukaa, kun alkavat tuntua turhan niukoilta. Kestovaippoja käytettäessä kun tuota haarapituutta saa olla, niin alkaa monesta 74 cm se loppua, vaikka 80 cm hihat ovat aivan liian pitkät. Housuissa sen sijaan 80 cm on ollut jo jonkin aikaa käytössä. Bodyja Myy käyttää jonkun verran, mutta myös paidat ja ennen kaikkea tunikat ovat tulleet kovaan käyttöön, sillä ne ovat helpompia pottaillessa. Mekoista käytössä on nyt kokoa pienemmät (isompiakin, mutta lyhythelmaiset ovat käytännöllisempiä), ettei helmat jää konttailllessa polvien alle. 

80 cm norsu- ja apinabodyt
Pikku Myytä Myylle 90-98 cm
Minni ja Mikki -tunika ja hame heti käyttöön
 Paikalliselta kirpparilta mukaan tarttui muutama 50 cm body, sillä olen etsinyt nukelle käyttöön, en ole ainakaan vielä innostunut niitä ompelemaan itse. Toki nukella menee vallanmainiosti paidatkin, mutta sillä ajatuksella, jos joskus pikkusisarukselle pukee bodyja ja Myy tahtookin pukea nuken samalla tavalla ;) Ja saahan nuo sitten käyttöön, jos pikkusisarus joskus siunautuu :) Siksi valitsinkin kietaisumallisia :) Hinnat olivatkin vajaata euroa kipale. Myös nukke sai potan. Seuraa Myyn pottareissuille. Kuvat ovat aika huonoja, sillä nukenomistajan piti totta kai saada leikkiin mukaan aina juuri se nukke, jota sillä hetkellä kuvasin. Ostin Myylle 98 cm hauskat housut, jotka tosin vaikuttivat pienemmiltä sekä kypärämyssyn.




Yöt ovat nyt olleet aika rauhattomia. Myyn nukahtaminen oli alkuviikon haastavaa, oma sänky on kamalaa ja syliin nukahtikin. Myy on vähän räkäinen ja hampaitakin tuntuu taan olevan pari tulossa. Nyt nukahtaminen on parina iltana käynyt helposti omaan sänkyyn, mutta aamuyön Myy on sitten nukkunut kanssani huoneensa sohvalla. Hirveä pyöriminen vain käy! Nyt vielä on pari yötä keskusteltu yötissin lopettamisesta, vain aamulla ja illalla tankataan. Jossain vaiheessa yötä (vieressä nukkuessa) Myy sitten alkaakin hamuta rintaa ja hokee "mmmmmmm", muttei todellakaan ole nälkäinen, puurokin maistuu taas iltaisin. Janon yllättäessä Myy saa hörpyn vettä nokkamukista.

Vielä täytyy näyttää, mitä ihanaa äitini ja Myyn kanssa viime viikonloppuna löydessä Myylle löytyi puoleen hintaan! Ensi talveksi toivottavasti sopiva, jos ei, niin onhan noita sopivasti syntyneitä kummilapsia ;) Löööööv <3




2 kommenttia:

  1. Bodyihin saa jatkopalan jalkoväliin, jolla bodyn käyttöaikaa voi pidentää, jos vain hihojen pituus riittää. Ja just kestoillessa vaipalle jää enemmän tilaa. Jatkopala sopii kaikkiin bodyihin, joissa on jalkovälissä nepparikiinnitys. Laita googleen hakusanoiksi "bodyn jatkopala", niin saat ostopaikkoja ja myös tee se itse- ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ei käy kaikkiin bodeihin :( Meillä on jatkopala ja juuri niiden lemppareiden kanssa totesin, ettei nepparit olleetkaan niitä tavallisia, eikä tavan "välityksellä" :(

      Poista

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!