maanantai 21. heinäkuuta 2014

Bodyjen tuunausta

 Meillä on jo tovin aikaa bodyt olleet varsin vähäisellä käytöllä. 80 cm bodyja tuli jonkin verran käytettyä, mutta koska pottailuharjoitukset alkoivat jo puoli vuotta sitten, ovat paidat olleet kätevyytensä takia enemmän käytössä. 86 cm bodyja on kuitenkin tullut jonkin verran ostettua ja pakkasinkin ne suurimmaksi osaksi nyt pois. Muutamia iki-ihania oli kuitenkin saatava parempaan käyttöön ja niinpä tein niistä paitoja:) muutama Tutan body odottaa vielä tuunausta, sillä ne ovat malliltaan sen verran leveitä ja lyhyitä, ettei niistä saa paitoja pelkällä reunan ompelulla. Toisesta tulenee mekko ja toisen helmaa pidennän resorilla.



Säästän isotkin bodyt, joita en muokkailut, vielä seuraavaa ajatellen. Jos ne eivät kuitenkaan tule seuraavallakaan käyttöön, luultavasti myyn ne.

1 kommentti:

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!