keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Eroahdistus

Liekkö tuo maankuulu eroahdistus kotiutunut meillekin. Töistä tultuani neiti roikkuu lahkeessa kaiken aikaa ja ojentelee käsiään, jotta pääsisi syliin. Jos syli ei samantien ole tarjolla, alkaa huuto. Myös isi sanoi kokeeneensa viime päivät lahjetakiaisesta. Mietinkin kuinka töissä oloni vaikuttaisi tähän irtaantumisvaiheeseen, kun en kuitenkaan 24/7 ole enää moneen kuukauteen ollut tytön kanssa "kaksin": ilmeisesti eroahdistusta koetaan vanhemmasta yleensä. Äskenkin tyttö vielä leikki lattialla, mutta minuuttikin pidempään ilman huomiota aiheuttaa HUUTOA. Tekoitku on kova juttu nykyään myöskin!

Lisäksi yksi hieno taito on otettu käyttöön tai siis harjoitteluun. Neiti on nyt nelisen päivää pottailut ja hienosti onkin! Päiväunien jälkeen (ja yritän yöunienkin, mutta yleensä en pääse itse tarpeeksi nopeasti sängystä ylös..) tyttö on käynyt potalla ja tadaa! Varsin monet pissit sinne ovatkin jo lirahtaneet! :) Ja kyllä äiti on ylpeä <3 Myös kovemman satsin tunnusmerkit on neidistä niin helposti nähtävissä, että lähes joka päivä on papanatkin kolahdelleet pottaan :) Tästä onkin sitten seurannut se, että Myy vihaa vaippoja ja vaipan laittaminen on yhtä taistelua. Mieluiten neiti istuisi potalla ja katselisi maailman menoa (ja kirjoja).

Neidistä on myös tullut hirmuinen nukkien hoitaja :) Silittelee niitä hokien "aaaa", röyhtäyttää (varsin kovakouraisesti), tanssittaa ja heijaa :) Ihan selvää isosiskoainesta! Kirjat ovat myös tosi kova juttu tällä hetkellä, kuten myös vaatteet ja langat ja niiden nostelu ja levittely. Ihana, pikku tyttönen.

Tänään oli tarkastus korvasta ja ihanaa, antibioottikuuri päti ja tyttö sai terveen paperit :) Nenä tosin on taas pari päivää vuotanut, kun eka sairasti isi ja nyt äiti. Huoh.


1 kommentti:

  1. Voi pikku-Myy, selvää isosiskoainesta todellakin!

    Mä aina sun blogia lukiessa muistan et vois Milalle ostaa myös nuken, mut aina unohdan sen. Kunnes eksyn taas blogiisi. ;)

    VastaaPoista

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!