keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Synttärit osa 1

Sunnuntaina vietettiin pikkuprinsessan esimmäistä syntymäpäivää. Juhlat pidetään kahdessa osassa ja näin ensimmäiselle osalle osallistuivat kummit, isovanhemmat, sedät, enot ja tädit. Tulevana viikonloppuna juhlia vietetään uusintajuhlia kavereiden kanssa. Samana päivänä on myös ihan virallinen Myyn yksivuotisvalokuvaus, vähän jännittää, millaisia kuvia tulee, onneksi on ammattinlainen ottamassa.

Herkkupöytää täydensivät molempien äidit. Minä tein kinkkujuustosarvia ja koristelin täytekakun Muumi-aiheisesti, äitini teki mokkapaloja, keikauskakun, kaksi pikkuleipiä ja kakkupojan, anoppi sen sijaan piirakoita. Herkkuja riitti ja niitä onkin tämä viikko syöty. Eilen onneksi kävi miehen sukulaisia synttärikahveilla ja sai heillekin herkkuja tuputtaa. 

Lahjoja myös tuli monenlaisia. Vaatteita ei montaa, ihmiset eivät uskalla antaa, kun tietävät, millainen vaatehirmu olen :D


80 cm ja 92 cm bodyt (jotka ovat samankokoisia!) ja 92 cm trikoot sekä sukat


Dubloja, nuppipalapeli, kissa- ja Ariel-pehmolelut, Muumi- ja Herra Hakkarainen -kirjat


Pöllö-lakanasetti <3



86 cm mekko, hiuspanta ja kirja


Hiekkaleluja mukava läjä, vain hiekkalaatikko puuttuu enää :)


I-h-a-n-a Ikean tuoli leikkimökkiin (joka on suunnitteluasteella), pyyhe, käsipyyhe, kukkaro, juniorikoon peittto ja tyyny - Muumi-kuosilla totta kai


Me annoimme Myylle nuken yhdistelmävaunut ja aidon BB-nuken. Molemmat on hankittu käytettyinä, mutta jälkien puutteesta päätellen vähän leikittyinä. 

1 kommentti:

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!