Kotona taas!

Kyllä reissussa oli mukavaa, mutta taivas, miten on ihanaa olla taas kotona. Parasta kotiin tulossa on ehdottomasti oma sänky! Olen niiiin kaivannut omaa sänkyäni, tai siis sänkyämme. Vanha sänkymme muutti pois pari kuukautta sitten ja ah, rakastan uutta sänkyämme, joka kyllä söi talouteni kuralle, mutta paransi yöuniani kerralla. Todellakin hintansa väärti ja suosittelen jokaiselle.

Kotimatka meni paremmin kuin uskalsin odottaa. Ajoimme ensin puolitoista tuntia, jonka jälkeen vietimme pari tuntia shoppaillen. Mukaan tarttui jo alennusostoina Myylle joululahja odottamaan. Myös muutama muu lahjajemma tarttui mukaan. Ostin Myylle prinsessaälypuhelimen - lelu siis ihan - jotta neiti jaksaisi istua autossa loppumatkan. Todella kovat äänet vain mokomassa leikkipuhelimessa ja niinpä jouduin uhraamaan yhden tarrakirjan tarroista puhelimen ääntä vaimentamaan. Mymmeli - joka ei autoilusta oikein välitä - jaksoi matkan hyvin, sillä univelkaa tuntui olevan valtavasti. Viimeinen puolituntinen kiristeltiin korvia, mutta onneksi ei sen enempää. Olisihan koko matkakin voinut olla huutoa!

Kotona Myy on aivan onnessaan päästessään omien tyttömäisten lelujensa pariin, puhumattakaan siitä, ettei niitä viikon leikkien jälkeen tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Tietäisipä vain isosisko, mitä on lähikuukausina tulossa. Mymmeli on jo kova liikkumaan, ei tosin ryömi tai näin, mutta kääntyy ja jollain ihme tavalla liikkuu yllättävän paljon. Suuhun vie kaiken mihin yltää ja nimenomaan kaiken haluaisi. Voi olla, että jossain vaiheessa tyttöjen huone kokee pienistä tavaroista jemmaamisen.

Eilen ensimmäistä kertaa todella heräsi ajatus kolmannesta lapsesta siinä mielessä, että tulisiko häntä kuitenkaan odottaa vuosia. Mieheltä jos kysytään, niin nämä kaksi riittää. Tai jos kolmas tehdään, niin sitten tyttö. Ilmeisesti mies sai tarpeekseen villeistä pojista, joista nähtiin reissussa useampikin. Myyn istuessa hiekkalaatikolla nätisti kakkuja rakennellen samanikäinen poikapuoleinen leikkikaveri juoksi vailla mitään itsesuojeluvaistoa autotietä kohti, eikä äidin tarvinnut ainakaan miettiä, istuisiko paikallaan. Meidän neidit ovat varsin rauhallisia ja iloisia kumpikin. Ei ole kuulemma mahdollista, että kolmas enää olisi. Mutta... Kolmesta on sovittu ja kyllä minä ne kolme elävänä haluan.

Mutta ei vielä ole kolmannen aika. Ainakaan suunnitellun kolmannen. Pitäisi miettiä autoasiat uusiksi, työasiat eivät oikein soisi ja talokin kävisi ahtaaksi. Toisaalta itse olen kuusihenkisestä perheestä, joka asui pitkään kaksiossa eli kyse on sopeutumisesta ja asennoitumisesta. Mutta parin vuoden päästä... Toivottavasti.