keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Hiljaiseloa = ompelupuuska

En suinkaan ole unohtanut teitä, vaikka kirjoittamisesta on pari viikkoa kohta. Ensimmäinen syy siihen on se, ettei kännykälläni pysty postaamaan. Eilen viimeksi kokeilin, olisiko asia muuttunut. Voin siis kirjoittaa tekstiä, mutten sitä nää ja siten teksti on yhtä siansaksaa. Hölmöä! Jos puhelin antaisin minun kirjoittaa, postaisin vaikka päivittäin! Nykyään töitten jälkeen olen Myyn kanssa ja aikamoinen ompeluvimma on menneillään: eilen tein Myyn kanssa nukelle pari yökkäriä, yksi aamu ennen töihin menoa yhdessä levitimme kankaat pitkin työhuonettani ja ompelimme minun vanhaan nukenpetiin patjan, tyynyn ja peiton päällisineen :) Tällaisia nopeita pikkuvälipaloja. Yksi isompikin projekti olisi nyt keväällä, mutta saa nähdä, koska siihen pääsen käsiksi, sitä kun on turha aloittaa Myyn kanssa tai tietäen, että viiden minuutin päästä saattaa olla jo Myyn kanssa aivan muualla. Ihmeen hyvin Myy edelleen jaksaa touhuta koneen vieressä lattialla, kun antaa vapaasti nostella kangaspaloja laatikosta :) Nyt tosin uutena on tullut se, että kaikkea pitää nuolaista, myös niitä kangaspaloja...

 
Myös Myyn huone on vihdoin saatu kuosiin! Maalia seiniin (tapetti tosin saattaa vaihtua, kun mieleinen tulee vastaan, emme oikein ole tyytyväisiä edellisen huolellisuuteen ja siisteyteen...), seinään pöllösisustustarra, sohvatyynyjen väriin sovittaminen, uusi pöllöverho, matossakin pöllöä, kutomani matto... Nyt alkaa olla kiva! Ja nimenomaan Myyn huone, sinne kuulumaton on muuttanut vihdoin muualle. Huone on sen verran turvallinenkin, että Myyn voisi ihan ilman valvontaakin jättää sinne touhuamaan. Pitkälti myös muu asunto on noin tehty, mutta varmuuden vuoksi itse ainakin olen kova seuraamaan Myyn touhuja.. En muutenkaan osaa oikein rentoutua, jos vaikka joku muu hoitaa Myytä. Omalle äidilleni olen nyt Myytä välillä jättänyt hoitoon, mutta muille en oikein tahtoisi miehen lisäksi. Luotan, että äitini tekee niinkuin sanon ja kunnioittaa tahtoani, lisäksi olemme asioista hyvin samoilla linjoilla ja tiedän, että hän kyllä ilmoittaa minulle hölmöimmästäkin asiasta tarvittaessa, kun näin olen pyytänyt. Niinpä Myy oli lauantaina pari tuntia mummin kanssa ja mummi nukuttikin hänet päikkäreille (vaunuihin ihan ilman mitään ongelmaa!) ja minä sain käydä ensimmäistä kertaa sitten Myyn syntymän shoppailemassa kaverin kanssa kunnolla ilman mukana kannettavaa vauvaa. Oli aikamoista..


.



 
Rasittavaa on se, että nykyään KAIKKI täytyy heittää lattialle. Siis oikeasti kaikki: ruoka, astiat, nokkamuki, lelut... Kaikki. Kaukosäädin ja kännykkä olisi saatava, mutta kun ei saa, niin sille voi vähän huutaa. Muuten Myy ei paljon huutele. Kirjahyllyn ja digiboksin tyttö on jättänyt aika hyvin rauhaan, tosin nyt kun lausun sen ääneen, niin mitäpä muutakaan Myy tekee, kun räplää boksia. :D Nuket ovat aivan must-juttu, veikkaan, että meidän yksivuotislahja onkin varsin mieleinen ;) Kauhistus, että sekin päivä on ihan kohta! Kutsut ovat valmiina ja lähtevät viikonlopun aikana eteenpäin. Myös ulkomaanmatkaamme on vajaa kaksi viikkoa! Nyt kokeneet vinkkiä, mitä tulee huomioida ja mukaan ottaa?

1 kommentti:

  1. En tiedä olenko kovin kokenut matkaaja, mutta viime kesäinen Alppimatka 9 kk ikäisen neitokaisen kanssa opetti jotain. Jos teillä syödään puuroa niin kannattaa varata riittävästi puurojauhetta tai valmispuuroja mukaan. Erityisesti noita valion valmispuuroja kannattaa ottaa, koska meillä oli ainakin ongelmana saada erityisesti iltaisin hotelleista lämmintä vettä puuroon. Aamupalalta yleensä löytyy aina kuumaa vettä. Muuten ainakin Saksasta löytyi kaupoista hyvin vauvan ruokia, tosin olivat kaikki kovin samanlaisia, että viimeisinä päivinä ne ei neidille enää kauheasti maistuneet. Muuten vauvan kanssa reissaaminen ainakin meidän kohdalla oli helppoa ja mukavaa. Neiti otti reissaamisen tyynesti ja tykkäsi rattaista katsella ihmisiä. Päiväunetkin tuli monesti otettua reissun päällä joko autossa tai rattaissa.

    VastaaPoista

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!