lauantai 1. helmikuuta 2014

Made by Me

Susanna maalta kyselikin lisää ompeluksistani ja ajattelin blogata niistä tämän postauksen. Tässä tämän vuoden puolella tekemiäni juttuja eli siis murto-osa siitä, mitä Myyn vaatekaappi ja tulevat hyllyt pitävät sisällään. Rakastan käsitöitä! Minulla menee todella kausittain se, onko neulomis- vai ompeluvimma päällänsä. Neuloin paljon joululahjoja, joten neulomisvimma alkaa olla ohi mennyt. Ompelu sen sijaan on nyt lähellä sydäntä ja voisinki istua jokaisen vapaan hetken ompelukoneen äärellä. Myyn lisäksi teen ompeleita ja neuleita paljon muillekin sukulaisille ja kavereiden lapsille. Mitä pienempää, sen ihanempaa tehdä :) Valitettavasti Myykin kasvaa sellaista vauhtia, että kankaita menee kokoajan enemmän mekkoa ja tunikaa kohden. Onneksi ihania kankaita on tällä hetkellä aika paljon, sillä miehen täti toi minulle kahdeksan kassillista kangasvarastojaan ja eräs kaverini antoi kaikki lapselliset kankaansa, kun ei enää kuulemma ompele teineilleen nallekuoseja ;)

Mutta tässä kuvia:

Kypärämyssy Myylle :) Pallokankaan pala ei riittänyt koko myssyyn, mutta kiva tuli näinkin
Tunika 86 cm kaverin äidin paidasta ja pariksi ryppylenginssit :) Näistä tuli niin kivat, että teen kyllä lisää!

Pöllötunika 86 cm

Pöllökirjoneulelapaset itselleni

Nukenvaatteita olen tehnyt paljon :) Tässä omalle, vanhalle poikanukelle collegepuku tähtiapplikoinnilla

Sateenvarjo-applikoinnilla paita Myylle kokoa 86 cm, raitakangas on Marimekon paidasta

Teekannutunika kokoa 86/92 :) Tällä applikoinnilla meinasin tehdä kaverin tytöllekin tunikan

Kaverin kangasluovutuksista pyjama 80 cm

Yllätyslapaset rakkaalle serkulle (joka rakastaa kukkia)

Nalle Puh -yökkäri 80 cm

Puuvillatunika 98 cm kaverin tytölle. Nämä saan aikanaan takaisin, jos niistä on sitten vielä käytettävää Myylle

Olen niiin rakastunut Magic loop -tekniikkaan, jossa molemmat lapaset/sukat tehdään samanaikaisesti pyöröpuikolla. Viimein löysin itselleni 100 cm pyöröpuikon, laminoitua koivua! Myös jarruainetta villasukkiin ja 80 cm pyöröpuikot kotiutuivat samassa tilauksessa

Ottobre-lehtiä ostin kasan kirpparilta ja nyt tilasinkin sen itselleni. Löytyyhän niitä kirjastosta, tosin ei löydy: kaikki muutkin lainaavat niitä, enkä minä jouda odottamaan!

Vihdoin ja viimein! Lapaslehti on kotiutunut meillekin! 

Myy on alkanut nukkua kolmen tunnin päikkäreitä, minulla on vielä reilu puolituntia aikaa itselleni. Arkenahan olen töissä nämä tunnit, mutta nämä lauantain päiväunet pyhitän itselleni ja ompeukoneelle!

1 kommentti:

  1. Kiva oli lukea toivepostaukseni heti. Kiitos! Ihania käsitöitä olet tehnyt: Sinulla on niin kivoja kankaita ja mukava, kun olet hyödyntänyt vanhoja vaatteitakin, esim. Marimekon vaatteita. Pidä erityisesti tekemistäsi lapasista. Tosi kauniita ja taidokasta kirjoneuletta. Itsekin olen neulootikko.

    VastaaPoista

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!