"Siis ihan tosi, nukutat!?"
Kyllä. Istun lapsen sängyn vierellä illalla ja päiväuniaikaan vaadittavat 5-20 minuuttia näib pääsääntöisesti.
"Opeta nyt ihmeessä nukahtamaan ihan itse!"
Really? Olisihan se kiva, jos lapsi tarvitsisi vain viedä sänkyyn ja se nukahtaisi sinne itsekseen ilman huutoja ja taisteluita. Mitä seuraa, jos jätän Myyn sänkyyn? Minun tarvitsee vain siirtyä lähemmäs ovea, kun Myy menee kauhusta jäykäksi, ääneen tulee pelonsäcy ja hän pyytää "äiti!". Jos poistun huoneesta, enkä palaa huuteluihin, alkaa hysteerinen itku. Jos Myy pakenisi sängystä ja kyse olisi vain palauttamisesta, aloittaisin treenin heti. Mutta ei. Myy ei poistu sängystä, vaan itkee. Itkee niin, että uudelleen rauhoittuminen on työlästä ja mitähän nukahtaminen sitten on...
Minulla ei ole niin kiire, etten antaisi lapselleni vielä tuota aikaa illasta, kun se on mahdollista. Minun lapseni ei tarvitse itkeä itseään uneen. Minun lapseni ei tarvitse nukahtaa, koska väsyy huutamisen seurauksena. Minun lapseni nukahtaa turvalliseen oloon.
Onko se niin väärin?
Toinen ihmetys samalta ihmiseltä on, että olen niin kiinni Myyssä. Että minun on niin vsikwaa lähteä ensi viikolla vuorokaudeksi reissuun ilman Myytä työviikon päätteeksi. Minulle on jo raastavaa, että joku viettää puolet Myyn hereillä oloajasta hänen kanssaan minun sijastani. Onneksi tiedän Myyllä olevan kaiken hyvin.
Toivon todella, etten neuvo ihmisiä asioista, joista minulla todella ei ole kokemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!