torstai 8. tammikuuta 2015

37+0, aleshoppailuja ja valmisteluja vauvan tuloon

Päätimme lähteä tänään shoppailemaan ja syömään läheiseen isompaan kaupunkiin vielä kerran ennen vauvan syntymää. Selkä ottaa jo nokkiinsa pidemmistä istumisista - toisinaan jo kymmenen minuuttiakin riittää - joten voi olla, että viimeiset viikot (päivät? Tunnit?) tulee vietettyä kotoisilla nurkilla. Lähdimme kolmestaan pyörimään kaupungille ja täytyy myöntää, että varsin mukavasti oli alennusmyyntejä ja tuotteita tällä hetkellä. Shoppailin pääasiassa tyyliini -70% rekillä ostaen Myylle kaksi Lindexin mekkoa kokoa 98 cm, yhdet legginsit koossa 92 cm ja talvitakin koossa 104 cm (joka tosin vaikuttaa enemmänkin 98 cm), kaikki nämä -70%! Ostin vauvalle Kappiksesta kirkkaanpunaiset collarit 62 cm puoleenhintaan ja itselle Cubuksesta pari pitkää toppia -50%. Myyjä kehui omasta kokemuksestaan niiden olleen loistavia raskaus- ja vielä imetysaikanakin. Huomattu on!



PiPikkuhiljaa kotia on laitettu valmiiksi vauvalle. Myyn vaatteet muuttivat lipastosta Myyn huoneen vaatekaappiin. Aikamoinen opettelu hakea niitä sieltä! Pesin ja laitoin vauvan 44-60 cm vaatteet odottamaan samaiseen lipastoon. Mekot, selkeästi tyttömäiset ja poikamaiset vaatteet jätin vielä odottamaan vauvan syntymää. Minulla ei oikein vieläkään ole selkeää ajatusta siitä, kumpi sukupuolinen vauva navan alla asustelee, mutta jos täytyisi vetoa lyödä, ehkä taittuisin tytön puoleen kuitenkin. Saa nähdä.

Vaatteiden laiton lisäksi asettelin hoitoalustan paikalleen ja purin vaipat koriin Myyn vaippojen rinnalle. Sänky muuttaa viikonloppuna takaisin meille mummolasta. Sairaalakassiakin pakkasin, mutta en sinne vielä keksinyt kuin vauvan kotiutumisvaatteet, omat vaihtovaatteet, naposteltavat ja tärkeimmät eli puikot ja lankakerän. Riviäkään en kykyllä neuvolut viime synnytyksenkään jälkeen...

Supistukset, kiristelyt ja polttelut ovat päivittäisiä, mutta eivät napakoita tai kivuliaita. Yksi yö heräsin kyllä voimakkaaseen alaselän poltteluun, mutta se siitäkin. Kaikki aikanaan, tiedetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!