38+0. Täysiaikainen jo viikon.
En usko kolmeen ässään, enkä piru vie yhteenkään muuhunkaan kirjaimeen. Myytä odotellessa keksin ässiä ja kirjaimia kasapäin, enkä saanut supistuksen supistusta ennen laskettuapäivää. Ensimmäinen supistus alkoi kello puoli viisi aamuyöstä ja 30,5 tuntia myöhemmin koko tuon ajan säännöllisiin supistuksiin tutustuen Myy syntyikin.
Tässä raskaudessa supistuksia supistuksia tuli aiemmin töissä ollessa: liikkuessa, rehkiessä, kyykkiessä ja portaissa erityisesti, välillä ihan vain noustessa. Töistä jäännin jälkeen ei yhden yhtä kunnollista tai varmaa. Polttelee joo, mutta se siitä. Myytä odotellessa tuli siivottua, saunottua ja tehtyä sitä kolmattakin ässää. Ja ei, ei supistuksia. Nyt olen lenkkeillyt reippaasti saaden alapääni tuntumaan hakatulta ja kävelyn muistuttamaan ankan talsimista. Olen saunonut saaden sykkeen nousemaan, ilman yhden yhtä supistusta. On kokeiltu myös sitä kolmatta. Ja supistusten saldo? Pyöreä nolla.
Olen kyykkinyt, jopa ihan tehnyt kyykkyjä! Eikä supistuksia. Olen jumpannut, nostellut Myytä, touhunnut ja liikkunut, rasittanut itseäni ja levännyt. Ei mitään. Ei M-I-T-Ä.-Ä-N. Tänään kuulin, että ikkunanpesu voisi pistää lapsivedet menemään, joko lähdettäisiin sille linjalle?
Ei. Vauva syntyy kun on sen aika. Ihanko totta? Tähän minäkin uskon. Paikat ovat onneksi kypsemmät kuin Myytä odotellessa ja toivon, että vauva tulee Myyn ja isän tavoin olemaan säntillinen. Muksu ei saa olla 8 päivää enempää myöhässä, sillä silloin isän osallistuminen synnytykseen hankaloituu, kun lapsenvahdiksi kaavailtu mummi lähtee maapallon toiselle puolelle viikoksi.
Myy lähti siis syntymään laskettunapäivänä, mutta ehti seuraavan vuorokauden puolelle. Kiduin supistusten kanssa 30,5 tuntia. Synnytyksen kestoksi merkattiin viisi ja puoli tuntia "koska se näyttää paremmalta". Hahaha. Nyt suurimmat pelkoni synnytyksen suhteen ovat tunnin välimatka, koska itseni tuntien voin sinnitellä kotona kovinkin pitkään - liian pitkään, jos synnytys todella voi lyhentyä niin paljon kuin kehutaan. Myyn läsnäolo ei lisää ollenkaan haluani lähteä sairaalaan. Tähän liittyy myös toinen pelkoni, pitkä synnytys. Mitä jos taas saan kärsiä supistuksista toista vuorokautta ja samalla vielä stressaan Myystä erossa olemista, VAIKKA tiedän Myyn olevan hyvissä käsissä ja viihtyvän mummin kanssa. Olen siis päättänyt tämän syntyvän ennen kuin 41+2 päivä koittaa.
Selkä on aivan rikki, istuminen on totaalista tuskaa. Herään yöllä tunnin parin välein, kun särky lonkissa, kyljissä ja selässä on mahdoton. Vessassa saa juosta pari, kolme kertaa yön aikana. Päiväunista olen nauttinut harvase päivä, mutta se on pois omasta ajastani. Jotenkin en vielä ole valmis luopumaan siitä, kun tiedän, että tuo aika on parin viikon sisään kovinkin ohi hetkeksi. Eikä sillä, että yöunet tästä todennäköisesti olisivat paranemaan päin...
Mutta en valita! Vauva on ihme ja odotettu. Niin odotettu, että saisi tulla jo!
Täällä kovasti jännätään ja odotellaan pikkuista syntyväksi. 💜
VastaaPoista