keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Nykyaikaa

Jihaa! Vaikka olen omistanut älypuhelimen jo vuodesta 2011, ensimmäistä kertaa omistan sellaisen, jolla voi kirjoittaa blogiin! Hurraahuudot ovat nyt ilmoilla: tämähän tarkoittaa nimenomaan sitä, että pääsen päivittämään blogia aina ajatuksen tullen (tunteet kuohuksissa) enkä vain tylsästi liibalaabaa jo unohtaneena, mitä halusinkaan sanoa. Kirjoitusvirheet todennäköisesti lisääntyvät ja testien pituus voi vaihdella, mutta so what.

Myy kävi nätisti nukkumaan ja tämä mutsi jatkaa ihan juuri vatsalihastreeniä: olemme miehen kanssa tehneet tuota 30 päivän vatsalihashaastetta nyt taas pari päivää. Ennen reissua teimme pari viikkoa ja sitten  se taas hetkeksi jäi. Tuli kuitenkin törmättuä ennen ja jälkeen -kuviin ja perhana! Aivan varmasti teen haasteen loppuun. Nyt taitaa olla 19/30 päivä menossa: 120 rutistusta, 85 vatsalihasliikettä, 50 jalannostoa ja 70 srkunttia lankkua. Voin kertoa, että tuntuu vatsoissa! Ennen tätä teimme lankkuhaasteen, jossa viimeinen koitos oli 4,5 minuuttia lankkua. Sen jälkeen nämä lankuttelut ei tunnu ollenkaan pahalta. Pitäisi ottaa tavaksi myös selkälihasliikkeiden tekeminen. Salaattia ja hedelmiä! Enkä suinkaan ole laihduttamassa (vaikka kaksi kiloa on taas jostain tullut), vaan hakemassa hyvää oloa.

Ja näin.. treeni kutsuu ja sitten sauna. See U! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!