tiistai 29. huhtikuuta 2014

Astetta väsyneempi mamma

Myyn kuume alkaa vihdoin helpottaa, mutta öissä se ei vielä ole näkynyt, sen verran räkäinen neiti on. Viime yöt olen nukkunut tytön vieressä tämän huoneen sohvalla, sillä en ole jaksanut nousta lukemattomia kertoja nukuttamaan tyttöä uudelleen; vieressä kun riittää, että vähän silittää niin uni jatkuu. Oma uni on jäänyt varsin vähiin, kun en kuitenkaan malta käydä nukkumaan samaan aikaan Myyn kanssa, sitten Myy heräilee useita kertoja tunnissa ja lopulta nyt kipeänä on herännyt taas aamulla poikkeuksellisen aikaisin. Töissä olo on ollut kaikkea muuta kuin pirteä. Ensi syksyn työnhautkin oli viime viikolla ja paperit on pistetty vetämään. Tämänvuotinen pestini ei jatku, eikä täällä päin tällä alalla tarvitse vakipaikasta haaveilla, vaan joka syksy paikkoja haetaan uudelleen. 

Pakko jakaa teidänkin kanssa, kun tein ihan törkeän hyvää makaronisalaattia! Makatonia, salamisuikaleita, mauste- ja tuorekurkkua, paprikaa, salaattijuustoa, kevyt majoneesia ja yrttistä pippurisekoitusta jopa liikaa, mutta ah, kun tuli hyvää, vaikka itse sanonkin.



Posti toi tänään kaksi ihanuutta Myylle koossa 86/92: popin kukkatunikan ja Miikkareiden Geisha-tunikan. Ostin myös vihreän geishan, mutta se lienee vielä matkan varrella. Olen hurahtanut Me&I:hin nyt ihan totaalisesti ja itseltäkin löytyy jo neljä mekkoa kyseiseltä merkiltä. Hups.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!