torstai 7. elokuuta 2014

Haikaran ennakkovaroitus

Lienee aika kertoa teille jotakin pientä. Tai suurta. Tai oikeastaan suuren pientä. Tai onko se nyt sitten pienen suurta?

Pientä, joka on meille niin suurta.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Myystä olisi tulossa tammikuussa isosisko :) Aivan tarpeeksi pitkän yrittämisen ja vaikeuksien jälkeen kaikki on edennyt hyvin raskausviikolle 16. asti ja vihdoin julkistan sen myös teille, sillä mahani paljastui tänään ensimmäistä kertaa piilotteluista huolimatta. Aiemman historian takia haluamme pitää asiasta hiljaiseloa rakenneultraan asti, vaikka ei se kyllä tällä kertaa näin monennessa raskaudessa näin lyhyellä aikavälillä todellakaan ole mahdollista, mutta edes varhaisrakenneultraan, joka on vajaan kahden viikon kuluttua. Niskapoimu-ultrassa kaikki kuitenkin näytti oikein hyvältä. Jo sen ultran teki lääkäri, eikä hän löytänyt mistään mitään poikkeamaa, joten kätilö käski alkaa jo elää raskaanaolevan elämää.

Töissä en kuitenkaan haluisi vielä paljastua, mutta koska ultra on työajalla, minun on paljastettava asia esimiehelleni. Hän suhtautuu varmasti asiaan oikein hyvin, vaikka toki sijaisen etsiminen tilalleni aiheuttaa hänelle uutta päänvaivaa. Uskon tosin, että joku niistä 42 muusta hakijasta ottaa puolet pestistäni vastaan ilomielin.

Kerron teille lisää taustaa yrityksestä, tuloksista, pettymyksistä ja vaikeuksista myöhemmin, nyt haluan paljstaa teille tämän päivän masukuvan:


7 kommenttia:

  1. Suuret onnittelut! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka. <3

    VastaaPoista
  2. Onnea :) itsellä pikkukakkosen la on joulukuussa :) nyt 20+1 ja ru ensiviikolla :)

    VastaaPoista
  3. Tulikohan kommenttini taaskaan perille? Hurjasti halusin onnitella. Meilläkin on perheen kasvattaminen toiveena, mutta ollut pieniä mutkia matkassa, mutta ei luovuteta!

    VastaaPoista
  4. Oi ihanaa!! Onnea kovasti ja kaikki menee varmasti hyvin <3

    VastaaPoista
  5. Ihana uutinen, Onnea!
    Täällä LA lokakuun alussa ja jännitellään, millainen mustis tuo 1,5vuotias tuleekaan olemaan :)

    VastaaPoista

Kuulen sinusta mieluusti, kiitos siis kommentistasi!